Opiskelijoiden ajatuksia muuttuvista oppimisympäristöistä

torstai 15. tammikuuta 2015

Tästä se lähtee

Blogi luotu ja tarkoituksena hiukan päivitellä ajatuksia kurssin sisällöstä ja kulusta. Tänään tehtävänämme oli miettiä mikä on sähköisten materiaalien rooli ja merkitys opetuksessa ja oppimisessa. Koimme yhteistuumin, että tieto- ja viestintätekniikat ovat opetuksessa paljon esillä, mutta niiden käyttöönotto ei ole vielä läheskään kaikkien hallussa. Tarvitaan lisäkoulutusta ja siirtymäaikaa sekä opettajille että kouluille. Toisaalta tarkoitus ei ole, että jokainen koulussa toimiva tietäisi TVT-tekniikoista kaiken, vaan riittää, että joku tietää ja ennen kaikkea tiedetään mistä tietoa etsiä. 

Itse vanhempana olen huomannut miten sulavasti lapset ja nuoret ottavat erilaiset tekniikat käyttöönsä ja usein se on niin päin, että itse pääsen oppilaan rooliin. Ei kuitenkaan riitä, että netissä poukkoillaan päättömästi ja uskotaan sokeasti kaikki mitä se suoltaa. Mediakasvatuksella onkin aina vain tärkeämpi rooli tulevaisuudessa, eikä sitä tulisi kohdistaa vain lapsiin ja nuoriin. Esim. peruskäytöstavat eivät saisi unohtua nettiä käytettäessä. Sen jälkeen kun verkossa osataan jotakuinkin toimia oikein, voidaan alkaa miettimään miten siellä voitaisiin oppia yhteisöllisesti ja menestyksekkäästi. Sähköisissä materiaaleissa on etuna liikkuvan kuvan ja äänen liittäminen tekstiin  sekä oman sisällön tuottamisen helppous erilaisilla ohjelmilla. Tässä onkin jo monta plussaa minkä sähköiset materiaalit mahdollistavat. Verkossa toimiminen ja TVT tekniikat ovat varmasti tulleet jäädäkseen, joten järkevintä varmasti ottaa selvää ja innostua hieman itsekin. 

3 kommenttia:

  1. Alueelliset erot koulujen TVT -tekniikoissa ovat varmasti suuria. Erot tulevat esille kuitenkin myös saman koulun sisällä. Opettajan on vaikea siirtyä teknologisoituneeseen aikaan, jos hän ei saa siihen ohjausta. Osalle tietotekniikka saattaa olla "mörkö", jota ei uskalleta opetuksessa hyödyntää.

    VastaaPoista
  2. Vanhoihin tapoihin jämähtäneet opettajat tulisi saada ainakin jossain määrin mukaan tieto- ja viestintätekniikan pariin. Vaikka uusi ja ihmeellinen teknologia pelottaisikin, onko oikein, että lapsille ei opeteta median ja teknologian sopivaa käyttöä? Riskinä on, että lapset ovat oman onnensa nojassa tieto- ja viestintätekniikan kanssa, jos niiden käyttöä ei tueta. Lapset osaavat kyllä yleensä käyttää tvt-laitteita, mutta laitteiden tarjoamien sisältöjen tulkintaan tarvitaan aikuisen apua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, että laitteiden käytön lapset oppivat ällistyttävänkin helposti, mutta eivät luontaisesti osaa välttämättä käyttää laitteita parhaalla mahdollisella tavalla. Toki viihdekäyttöäkin pitää olla. Uskon myös, että tvt-tekniikalla oppimisestakin voidaan saada hauskempaa ja helpompaa monille. Marko Lahtinen taisi esitelmässään puhuakin opettajien eri tasoisista tvt-taidoista. Kaikkien ei tarvitse osata kaikkea, kunhan ryhmän sisällä on jokaisen tason edustajia.

      https://opefi.wikispaces.com/Ajankohtaista+ja+esipuhe

      Poista