Opiskelijoiden ajatuksia muuttuvista oppimisympäristöistä

perjantai 30. tammikuuta 2015

MOOC väylänä yliopistoon

Niin kuin Sari jo kirjoittikin, tehtävänämme oli etsiä artikkeleita MOOCiin liittyen. Aihetta tutkiskellessäni törmäsin erääseen mielenkiintoiseen seikkaan, joka koski MOOC-opintojen hyödyntämistä yliopistoon hakemisessa. Lukemani artikkelit eivät olleet tieteellisiä artikkelejä, mutta aihe oli sen verran mielenkiintoinen, että ajattelin nostaa sen esiin. MOOC oppimisympäristöjen hyödyntäminen on paljon pitemmällä, kuin luennolla ajattelin.

Lukemissani artikkeleissa MOOC nostettiin esiin väylänä yliopistoon. Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitokselle on ollut mahdollista hakea erillisvalinnassa MOOC-kurssin suoritettuaan, joten MOOC on tarjonnut aivan uudenlaisen tavan tulla hyväksytyksi yliopistoon. Esimerkiksi Yle toteaa, että viime haussa yli 70 opiskelijaa tuli yliopistoon MOOC-kurssin suoritettuaan.

Kyseisen ohjelmoinnin MOOC-kurssin aktiivisesti ja hyvällä menestyksellä suorittaneille luvataan kutsu haastattelu/näyttökokeeseen, jonka menestyksekkäästi suorittaneille on luvassa opiskelupaikka. MOOC-kurssi hyväksytään myös osaksi suoritettuja opintoja, jos opiskelija tulee hyväksytyksi oppilaitokseen. MOOC-kurssien suorittaminen ei siis ole enää vain tukea pääsykokeisiin valmistautumiseen, vaan niiden avulla voi myös oikeasta olla lähempänä opiskelupaikkaa.

Mitä mieltä olette, olisiko tällaista käytäntöä hyvä kokeilla myös muilla aloilla? Mielestäni MOOC-kurssien hyödyntäminen on ainakin positiivinen piristys tietyn kaavan mukaan edenneeseen valintakoesysteemiin.

Yle 2.1.2015 MOOC - Uusi tie yliopistoon vai uhka koko koulutusjärjestelmälle?
http://yle.fi/uutiset/mooc__uusi_tie_yliopistoon_vai_uhka_koko_koulutusjarjestelmalle/7689994

Ohjelmoinnin MOOC: MOOC on väylä yliopistoon!
http://mooc.cs.helsinki.fi/ohjelmointi/mooc-v%C3%A4yl%C3%A4-yliopistoon

7 kommenttia:

  1. Olipas mielenkiintoinen tieto, että tosiaan MOOC-kurssin kautta pystyy hakemaan erillisvalinnassa Helsingin yliopistoon. Onkohan kurssi ilmainen? Pitäisikö Tampereen yliopistossakin toteuttaa samanlainen mahdollisuus? MOOC-kursseja voisi järjestää myös kasvatustieteessä. Esimerkiksi juuri preppauskursseina tai miksei jopa suorana väylänä yliopistoon.

    VastaaPoista
  2. Huomasin muuten juuri, että myös Aalto-yliopistossa on mahdollisuus suorittaa MOOC-kursseja:
    http://lib.aalto.fi/fi/information_skills/otaniemi/mooc/

    VastaaPoista
  3. Hienoa, tämä myös antaa mahdollisuuden heille, joilla on oikeasti mielenkiintoa alaa kohtaan, mutta ei esim. mahdollisuuksia sijoittaa suuria summia valmennuskursseihin. Saakohan MOOC kursseja suorittamalla myös hyväksiluettua joitain kursseja?

    VastaaPoista
  4. Tosi mielenkiintoista, mietin juuri samaa kuin Sari, että tämä avaa ovet etenkin niille, jotka oikeasti ovat kiinnostuneita alasta. Olisi huippua jos näiden kurssien avulla voisi opiskella jotain mitä oma yliopiston ei tarjoa, mutta voisi kuitenkin sisällyttää ne tutkintoon, itse olisin kiinnostunut opinto-ohjauksen opinnoista..

    VastaaPoista
  5. Joo artikkeleissa mainittiin, että MOOC-kurssin suorittamalla saa hyväksiluettua opintoja sitten, jos pääsee yliopistoon sisään. Se siis myös samalla nopeuttaa opintoja. Luulisi keskeyttäneiden määrän olevan myös alhaisempi, jos he päätyisivät kouluun, jotka opintoja suorittaneina tietävät alan olevan "oma".

    VastaaPoista
  6. Vaikuttaa todella mielenkiintoiselta! Tämä mielestäni tulee myös erilaisten oppijoiden mahdollisuuksia päästä sisään kouluihin, kun heille tarjotaan erilaisia pääsykoemahdollisuuksia, kaikille kun ei sovi puhdas kirjasta pänttääminen. Tällaisen MOOC-kurssin suorittaminen voi olla myös tavallisia pääsykokeita motivoivampaa, sillä kurssin suorittamalla voi edistää myös omia mahdollisesti tulevia opintoja.

    VastaaPoista
  7. Se on kyllä totta, että kaikille ei sovi samanlainen kirjasta pänttääminen, jota valitettavan moni pääsykoe edelleen on. Voisin myös kuvitella, että MOOCin avulla yliopistoon pyrkiminen on myös jollain tapaa palkitsevampaa, koska kaikki ei tähtää siihen, että tietty materiaali on opeteltava ulkoa, jotta voi tulla valituksi. Kurssin suorittaminen ei mene myöskään hukkaan, vaikka ei tulisi valituksi kouluun, miltä usein voi tuntua "normaalin" pääsykokeen jälkeen.

    VastaaPoista