Opiskelijoiden ajatuksia muuttuvista oppimisympäristöistä

perjantai 30. tammikuuta 2015

MOOC yliopistoissa

Jannan blogitekstiin ''MOOC väylänä yliopistoon'' liittyen, löysin artikkelin ''koulutuksen virtuaalinen tulevaisuus'', verkko-oppimisympäristöjä kouluissa, erityisesti yliopistoissa. Artikkelin mukaan virtuaalinen Khan akatemia perustettiin ikäänkuin vahingossa: Khan opetti sukulaisilleen etänä matematiikkaa ja latasi videon Youtubeen. Videoiden myötä hän huomasi, että opiskelijat oppivat paremmin, kun saavat katsoa videon silloin kun heille sopii ja videon pystyy keskeyttämään tarvittaessa. Näin heikommatkin oppilaat pysyvät mukana opetuksessa.

Khan Academyn innoittamana yhdysvaltalaiset yliopistot loivat MOOC;it, joissa opiskelija voi suorittaa vaikka kokonaisia yliopistokursseja. Luentojen powerpoint- esityksen aikana ruutuun tulee näkyviin erilaisia kysymyksiä, mikä auttaa luennon seuraamisessa. 

Artikkelissa pohditaan, kuka opettajien palkat ja verkko-oppimisympäristön ylläpidon maksaa, ja mikä tulee olemaan yliopistojen tehtävä, jos kurssit siirtyvät verkkoon? Itselläni heräsi samansuuntaisia ajatuksia, mutta uskon, ettei ainakaan Suomessa tämäntyyppiset verkkokurssit syrjäytä yliopistoja tai muita korkeakouluja. 

Itse koen MOOC -kurssit enemmän mahdollisuutena, kuin uhkana. Mielestäni on hienoa, jos kurssien kautta on mahdollista opiskella jotain, mitä oman yliopiston opetussuunnitelma ei tarjoa. Lisäksi verkkokurssit mahdollistavat kaikille tasa-arvoisen mahdollisuuden opiskeluun. Lisäksi se, että MOOC- kurssien kautta voi avautua ovet yliopistoon, on mielestäni askel uudistuneisiin toimintatapoihin ja mahdollisuuksien ymmärtämiseen. 

Lähde:
Lonkila M. ja Herranen O. 2012. Koulutuksen virtuaalinen tulevaisuus
http://alusta.uta.fi/artikkelit/2012/11/29/koulutuksen-virtuaalinen-tulevaisuus.html

7 kommenttia:

  1. Oon kans samaa mieltä, MOOC-kurssit edistävät tasa-arvoa, sillä ne tosiaan mahdollistavat kaikille opiskelumahdollisuuden. Olisi hyvä, että esimerkiksi täydennys- ja jatkokouluttautuminen olisi mahdollista MOOC:n kautta. Itse kaipaisin opinto-ohjauksen MOOC-kursseja, jotka toisivat minulle maisterivaiheen jälkeen opopätevyyden. Voi kumpa joku innostuisi sellaisia järjestämään :)

    VastaaPoista
  2. Ajattelin liittää vielä tähän löytämäni moociin liittyvän jutun, että ei koko blogi mene pelkästään moociksi :)
    Löysin Helsingin yliopiston raportin "Jos vastaus on mooc, mikä on kysymys?" Raportti sisältää muun muassa yleistä kuvausta mooceista sekä Helsingin yliopiston kokemuksia avoimista joukkokursseista.

    Raportin mukaan yliopistot ovat tarjonneet mooceja laajasti vuodesta 2012 lähtien. Tunnetuimpia mooceja ovat Yhdysvaltojen Coursera ja Udacity, joiden taustalla on myös joukko suursijoittajia. Ei-kaupallisista toimijoista tunnetuin on edX. Oliko nämä teille tuttuja?

    Raportissa pohditaan yliopisto-opetuksen pedagogisia, taloudellisia ja yhteiskunnallisia kysymyksiä. Digitaalisen verkon kautta välitetyn opetuksen voidaan nähdä haastavan perinteisen luentosaliopetuksen. Opetusta voidaan luonnehtia käännetyksi luentosaliksi, jossa opiskelija etsii itse tiedon ja opettajan tehtävä on vain ohjata harjoituksia ja keskustelua.
    Tasa-arvoisuuden lisäksi verkkokurssien katsotaan tuovat säästöjä.

    Raportin mukaan kiinnostus mooceihin on kasvamassa: yhä enemmän tuodaan esiin avointen verkkokurssien mahdollisuuksia. Mielestäni mielenkiintoinen näkemys tähän liittyen oli se, että moocit eivät raportin mukaan kuitenkaan onnistu tasa-arvopyrkimyksissä tai opetustavoitteissa niin hyvin kuin tarkoitus on ollut. Raportissa kerrotaan, että 90 % kurssilaisista jättää kurssin kesken. Moocit toimivat vain yhtenä keinona muiden joukossa ja ne tulisi asettaa laajempaan kontekstiin. Esimerkiksi jos on kyse vaikka pedagogisesta uudistamisesta, on mooc vain yksi keino muiden joukossa, eikä se ratkaise kaikkea.

    Lähde:
    Hiidenmaa, P. 2013. Jos vastaus on mooc, mikä on kysymys? Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia. Helsingin yliopisto.
    http://ok.helsinki.fi/wp-content/uploads/2014/01/Jos_mooc_on_vastaus.pdf

    VastaaPoista
  3. Pohdit yliopiston tehtävää, jos kurssit ja opetus siirtyvät verkkoon. Ainakin jonkun tarvitsee suunnitella ja tuottaa verkkokurssien sisältö. Siihen saatetaan tarvita jopa enemmän pedagogista osaamista kuin mihin luennoilla on tyydytty ;)

    VastaaPoista
  4. Tuo on ihan totta Sari, ehkä opettajien työnkuva vain muuttuu näiden verkkokurssien johdosta :)

    VastaaPoista
  5. Anna hyvä huomio, että MOOC on tosiaan vain yksi keino muiden joukossa. Se ei ratkaise kaikkia oppimiseen ja opetukseen liittyviä ongelmia, minkä kertoo jo suuri keskeyttämisprosenttikin. MOOC on nimenomaan mahdollisuus ja sillä on suuri potentiaali kouluttautumisen lisäämisessä, mutta se ei välttämättä sovi kaikille.

    VastaaPoista
  6. Jep. Lisää kriittistä näkökulmaa mooceihin voisi lähteä hakemaan siitä, että mooc-kurssit saattavat muistuttaa hyvin perinteistä "opettaja opettaa" mallia, jossa oppijakeskeisyys on unohdettu.

    VastaaPoista
  7. Hyviä huomioita. 90 % on todella suuri määrä kurssin keskeyttäjiä! Olisi mielenkiintoista tietää keskeyttäjien syitä siihen. Onko syynä Annan mainitsema perinteinen opettaja opettaa -malli, eikö mooc-kurssi ollut mielekäs tapa oppia, ovatko sisällöt väärä vai joku muu? Sarin kommenttiin viitaten teen huomion: jos mooc-kurssi toteutetaan käytännössä samalla tavalla kuin kasvotusten tapahtuva kurssi eikä pedagogista osaamista välttämättä ole, syy keskeyttämiseen voi olla melko selvä. Niin mooceja kuin oppimispelejäkin täytyy suunnitella pedagogisista lähtökohdista, jotta niiden tavoitteet täyttyvät.

    VastaaPoista